Löpinät sikseen ja varsinaiseen asiaan. Popstar. Elokuva on saanut 2,1/10. Filkkaa katsoessa ymmärsin kyllä hyvin mistä moinen. Jutun juoni on siis seuraava: nuori JD McQueen on supersuosittu popstara, jolle vanhemmat haluavat antaa reality checkin lähettämällä hänet joksikin aikaa tavalliseen high schooliin kotikoulusta - lähinnä siksi, että etenkin matikka aiheuttaa nuorukaiselle ongelmia.
Toisena päähenkilönä on Jane Brighton, koulun kovin nörtti, as paras koulussa ja lisäsäväyksen lookiin antavat kukkapinnit ja hammasraudat. Kyseessä siis todellakin amerikkalainen teinileffa, sillä koulun nörtein tyttö ei ole mitään hammasrautoja. Mukana kliseistä myös 2 koulun kauneinta tyttöä, jotka pukeutuvat pikkuvanhasti bilevaatteisiin ja napapaitoihin ja ovat niin daa.
JD siis saapuu kouluun, Jane on tietysti hänen suuri faninsa, toinen suosituista tytöistä yrittää iskeä JD:n, JD potee testophobiaa (googletin moisen jälkeenpäin, myös elokuvassa Jane epäili onko muka real deal), JDn manageri kehoittaa kaveeraamaan koulun nörteimmän tytön kanssa joka voi sitten kätevästi auttaa häntä opiskelemaan ja selvittämään kouluvuoden kunnialla läpi. Ja JDhän toimii näin. Tuskin tarvitsee jatkaa enää pitemmälle.
Odotukseni olivat siinä mielessä paljon korkeammalla, että odotin paljon ilkeämpää elokuvaa. Mutta ei - ei yhtään suurta petosta, ei nolausta, ei draamaa. Jane kilahtelee pari kertaa ja avautuu. Koulun suosituimpien tyttöjen rooli jää aika minimaaliseksi verrattuna siihen, mihin on tottunut tämän genren elokuvissa. Toisin sanoen, olen melkeinpä pettynyt. Toisaalta samalla täytyy antaa propsit leffan tekijöille siitä, että nämä ainakin YRITTIVÄT käyttää vähän vähemmän genren kliseitä ja olla vähän kiltimpiä.
Elokuvan parasta antia oli ehdottomasti koulun talonmies (Leif Garrett)joka aina ilmestyi jostain laukomaan mietelauseen jota teinit sitten jäivät kuumeisesti pohtimaan: "what?". Kyseinen kaiffari ansaitsee 2,1 tähdestä vähintään sen yhden.
Näyttelysuoritukset eivät nyt olleet täysin luokattomia, mutta leffa oli silti aika facepalm-materiaalia. Janen ylikorostettu hammasrautasössötys oli ilmeisesti tarkoitettu painottamaan, että hän on hikari. Ensimmäisen epäuskoisen hetken jälkeen "mitä ihmettä se sano" sitä mietti lähinnä vain, että miksi, oi miksi. Tosin olipahan kontrastia kun hammasraudat lähtivät pois, puheesta katosi sössötys ja takaa paljastui täydellinen valkoinen jenkkihymy.
Jos jotain positiivista on kaivettava, niin siksi mainittakoot juuri valtavien nolauskliseiden puuttuminen. Hämmentävää mutta virkistävää. Syvällisiä asioita leffasta on turha kaivaa. Mieleen jäi lähinnä talonmies, se että toisen asteen yhtälöt voivat ilmeisesti olla valtaisan vaikeita ja punainen Porsche. Ja jokaisella on oma special space, missä testophobiastakin pääsee eroon. Aivan valtaisaa.
Minitraileri DVD:n mainostamiseen. Ei anna kyllä oikein minkäänlaista käsitystä varsinaisesta elokuvasta.
